LEPPÄVAARAN RADIOASEMA

Leppävaaran radioasema Perkkaalla Espoossa poistuu maisemasta kesän 2016 aikana. Viimeisenä asemalla toimiva matkapuhelinmasto puretaan ja sille rakennetaan korvaava tukiasema Vermon Ravinradan kupeelle.

Asema valmistui vuonna 1931 lennätinradioliikenteen vastaanottoasemaksi jolla pidettiin yhteyttä suomalaisiin kauppalaivoihin näiden ollessa merillä. Sittemmin asemalle rakennettiin teknisesti mielenkiintoinen pyöritettävä Log-periodinen antennirakenne sekä vielä myöhemmin nyt viimeisenä purettava matkapuhelinmasto.

Vastaanottoasema siirrettiin vuonna 1952 Keimolaan jolloin Leppävaaran radioasema automatisoitiin ja muutettiin lähetysasemaksi. Satelliittiyhteyksien tultua käyttöön laivaradiotoiminta loppui ja kiinteät radioyhteydet olivat tulleet jo aiemmin tarpeettomiksi. Comtower Finland Oy rakentaa uuden tukiasemamaston kevään aikana sekä purkaa myöhemmin nykyisen, alueella viimeiseksi jääneen maston.

Leppävaaran radioasema 1930-luvulla
Leppävaaran nykyinen purettava radiomasto

Uuden rekennettavan tukiaseman havainnekuva

Uuden ja vanhan matkapuhelinmaston vertailukuva



Comtower Finland Oy      Sibeliuksenkatu 3, FI-08100 Lohja, Finland      etunimi.sukunimi@comtower.fi